Kirjat:

Laulujoutsenella (Gygnus Gygnus) on suomalaisille erityinen merkitys. Jo Kalevalasta ja vanhoista kalliomaalauksista tutun kansallislintumme selviytymistarina 1950 -luvun alun muutamasta arasta Lapissa pesivästä parista nykypäivän yleislinnuksi on uskomaton selviytymiskertomus. Jos linnun pelastaja Yrjö Kokko pääsisi nyt näkemään saman kuin me eteläsuomalaisetkin näemme nykyisin joka kevät, niin ei paluumuuton seuraajan riemulla olisi rajoja. Tuhansia ja taas tuhansia uljaita Kokon kirjoista tuttujen Marski ja Hanna joutsenten perillisiä matkalla pesimään maamme lukuisille järville.
Hannu Moilasen Laulujoutsen-Suomen kansallislintu -kirjassa on 153 tasokasta värivalokuvaa lintujen varhaisesta saapumisesta, pesintä ympäristöstä, poikasten syntymästä ja elämästä suomalaisella järvellä talven tuloon asti. Teksteissä linnun historiaa ja nykypäivää kuvataan osuvasti. Kuvissa seurataan mm. Manta ja Olavi joutsenparin ja heidän lintukavereiden elämää Pirkanmaalla Sastamalassa Rautaveden kansallismaisemissa Tyrvään Pyhän Olavin kirkon seutuvilla.
Kuvakirja on tekijän kunnianosoitus 100 -vuotiaan Suomen uljaalle selviytyjälle, rohkealle ja sisukkaalle kansallislinnullemme laulujoutsenelle.

 

Kirja uutuus: Kirjava Sastamala- ihmisen kokoinen 

Kirjassa on 128 sivua + kannet. Kuvia mm. Sastamalan monipuolisista tapahtumista, maisemista, luonnosta, Vexve Areenan tapahtumista, yrittämisestä ja ammattiin opiskelusta. Kirjan tekstit suomeksi ja englanniksi. Painettu Vammalan kirjapainossa.

Kirjan takasivun teksti: Sastamala on monien mahdollisuuksien kaupunki. Seudun rikkaus on sen luonnonkauneus, monipuolinen teollisuus, laaja koulutustarjonta ja hyvät asumismahdollisuudet veden äärellä.

Sastamalan identiteetti nojaa vahvasti kirjaan ja kieleen. Täällä eletään suomenkielen ja kirjan synnyinsijoilla. Sastamalassa on Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi sekä Herra Hakkaraisen talo. Uusi upea Vexve Areena on vakiinnuttanut asemansa monipuolisena tapahtumapaikkana Sastamala on myös kirkkojen kaupunki. Keskiaikainen Tyrvään Pyhän Olavin kirkko seisoo ylväänä Rautaveden kansallismaisemassa. Sastamalassa on helppo kokea ison kaupungin sykettä maaseutumaisessa ympäristössä.

Uusi VaLePa-kirja: Mestarien matkassa, vie kuvamatkalle lentopallon Suomen mestarien 2014 kanssa. Vexve Areenalta, seuran kotihallista, Vammalan Lentopallo ponnisti toiseen Suomen mestaruuteensa vuonna 2014. Kirjassa seurataan ValePan pelejä kotihallissa sekä Vantaan Energia Areenalla, Tampere Areenalla ja käydään hakemassa Suomen mestaruus finaalivastustaja Tiikereitten kotikaupungista Kokkolan jäähallista 25.4. 2014. Myös VaLePan uusi 2015 joukkue kuvissa mukana, sekä runsas joukko VaLePan faneja!

 

Pikkuonnellinen- kirja on Jyrki Rantalan Sastamalaan, yrittämiseen ja elämään liittyvistä kolumneista ja Hannu Moilasen valokuvista tehty kirjauutuus. Rantalan Pikkuonnelliset -kolumnien aiheet henkivät viimeisten kuuden vuoden ajalta sastamalalaista elämänmenoa laidasta laitaan. Ajatuksia kolumneissa herätellään muun muassa kaupungin taloudenhoitoon, rakentamiseen, luontoon, johtamiseen, historiaan ja yrittäjyyteen liittyvissä aiheissa.
Jyrki Rantala on Rovaniemellä vuonna 1969 syntynyt varatuomari, humanististen tieteiden kandidaatti, eMBA, joka on toiminut vuodesta 2006 Vammalan Seudun Osuuspankin toimitusjohtajana. Kirjassa on 64 sivua + kannet, runsas kuvitus!

 

 

Kohti KULTAA- VaLePan matka lentopallon Suomen mestaruuteen 2012 kuvakirja valmistui 3.11.2012. Tasokkaassa kuvakirjassa on 200 värikuvaa, 64 sivua + kovat kannet. Runsaasti kuvia legendaarisesta Sylvään koulun palloiluhallista, maan kuulusta Sylvään hengestä! Kuvia myös Tampere Areenalta ja Salohallista, joissa ratkaistiin mitalin värit seitsemässä finaalipelissä. Vammalan torilla pidetystä 2000 hengen kultajuhlasta kirjassa myös runsaasti kuvia. Kirjan lopussa kurkataan myös uuteen upeaan Vexve Areenaan. Kirja painettu Vammalan kirjapainossa.

 

alt

Suomi Finland, Elämää järvellä/Life On The Lake- kuvakirja ilmestyy heinäkuun alussa 2011. Kirja juhlistaa Kuva-Hannun 10- vuotista taivalta. Kirjassa yli 200 värikuvaa, kuvia kuvattu mm. Rautavedellä Sastamalassa. Kirjassa seurataan elämää järvellä keväästä kevääseen luonnontapahtumien ja ihmisten toimien kautta. Kansallislintu laulujoutsen on kirjassa näyttävästi esillä. Kirjan koko 250 x 210 mm, 128 sivua, kovat kannet, liinalankasidottu ylivetokansiin. Kirjan lopussa 10 sivun kaupunkiliite: Helsinki, Turku, Tampere, Pori, Rauma, Naantali, Hämeenlinna, Uusikaupunki ja Huittinen. Tekstit myös englanniksi. Kirja on painettu Vammalan kirjapainossa.

 

                      alt

Uusi upea Sastamala kuvakirja myynnissä nyt. Tasokkaassa kirjassa 250 värikuvaa, joista ilmavalokuvia taajamista ja vesistöistä 50 kpl. Ilmakuvien ohessa runsaasti tapahtumakuvia Sastamalan eri kulmilta.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkolta 35 kuvaa. Taiteilijat maalaamassa sisätiloja, avajaiset, taiteen vastaanottojuhla ja luontoa kirkolla.

Kirjan lopussa kurkistetaan myös Sastamalan naapurikuntiin Punkalaitumelle ja Kiikoisiin.

Kirjan koko 270 x 240 mm, 144 sivua + kovat kannet. Liinalankasidottu ylivetokansiin, pyöreä selkä. Tekstit suomi-englanti. Painettu Vammalan kirjapainossa lokakuussa 2009.

Kirjaan voit tutustua seuraavissa paikoissa:

- Tyrvään Kirjakauppa, Vammala

- Tuliais ja Infopiste Kapsäkki Häijää

- K-Market Pentinkulma Äetsä

- Kiikan Kioski Marika

- Suodenniemen Kirja ja Kemikalio

- Huittisten ja Nokian kirjakauppa, sekä PP-Putiikki Punkalaitumella.

 

                      alt

                  Kansikuva: Pirunvuorelta Rautaveden suuntaan.

Kuvateos Rautavesi, Vuosi kansallismaisemassa ilmestyi kesä/heinäkuun vaihteessa 2007. Monipuolinen luonto, vaikuttavat maisemat ja ihminen kohtaavat kirjan sivuilla. Vammalan Rautavesi on kansallisesti merkittävä järvi, ympäristöministeriö on nimennyt Rautaveden yhdeksi Suomen kansallismaisemaksi, jossa sijaitsevat mm. keskiaikaiset Sastamalan ja Tyrvään Pyhän Olavin kirkot, Pirunvuoren kansallispuisto ja Vehmaanniemen luonnonsuojelualue.

Kirja soveltuu kaikille laadukkaista luontokuvista pitäville. Käy myös lahjakirjana Suomalaista luontoa esittelevänä teoksena ulkomaille. Laadukkaassa, kovakantisessa kirjassa on 160 sivua, värikuvia 300 kpl, teksti Suomi ja Englanti. Kirjan koko 245 x 280 mm. Painettu Vammalan kirjapainossa 2007.

 

                      alt

                  Kansikuva: Matkalla Kutalan kasinolle.

Vammala Vapaalla... Kirjassa matkataan Vammalassa ja Vammalan seudulla mm. Äetsässä ja Mouhijärvellä, katsellen elämää, tapahtumia ja vapaa-ajan viettoa seutukunnalla luovalla otteella. Kovakantisen kirjan koko 215 x 270 mm, sivuja 106, värikuvia 190 kpl, tekstit Suomi/Englanti. Painettu Vammalan kirjapainossa 2005.

 

                          alt

Suosittu Rautaveden Helmet, Vammala- kaupunki kansallismaisemassa- kirja vie lukijansa kuvamatkalle Vammalaan, Tyrvään Pyhän Olavin kirkolle, Rautavedelle, Ellivuoreen ja ympäryskuntiin mm. Punkalaitumelle, Äetsään ja Mouhijärvelle. Kovakantisessa kirjassa on 186 sivua, 375 värikuvaa, teksti Suomi/Englanti. Painettu Vammalan kirjapainossa 2003.